Jämijärven kunta                                 KOKOUSKUTSU 5/2013

Kunnanhallitus                                     Laatimispäivämäärä: 10.4.2013

 

Kokoustiedot

 

Aika

 

15.4.2013 klo 19.00

 

Paikka

 

Kunnanhallituksen kokoushuone

Käsiteltävät asiat

106 §    KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 

107 §    PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA 

108 §    TIEDOKSI SAATETTAVAT ASIAT 

109 §    PÖYTÄKIRJOJEN TIETOON SAATTAMINEN 

110 §    PERUSTURVALAUTAKUNNAN TOIMINTAKERTOMUS 2012 

111 §    KUNNANHALLITUKSEN PUHEENJOHTAJAN PÄÄTÖKSET 1.1.-31.3.2013 

112 §    VIRANHALTIJAPÄÄTÖKSET 1.1.-31.3.2013 

113 §    TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1.-28.2.2013 

114 §    JÄMIJÄRVEN KUNNAN PERUSKOULUJEN TARPEETTOMIKSI JÄÄVIEN LUOKANOPETTAJAN VIRKOJEN LAKKAUTTAMINEN 1.8.2013 LUKIEN 

115 §    TYÖTERVEYSHUOLLON PALAUTE VUODELTA 2012 

116 §    ERÄITÄ POSAN PALVELUJEN TOTEUTUMISTIETOJA ALKUVUODESTA 

117 §    NUORISOTAKUUN TOTEUTUMINEN JÄMIJÄRVELLÄ 

118 §    TEEMA-ASIAT / KUNNAN OMISTAMAT TALOYHTIÖT 

119 §    JÄMIN RULLASUKSIRATA-HANKE 

120 §    SELONTEOT KÄYDYISTÄ KOULUTUKSISTA, NEUVOTTELUISTA JA TILAISUUKSISTA 

121 §    JÄMIN MARKKINOINTIHANKE 

 

                     

ANNELI KUJANSUU

Anneli Kujansuu                                            Esa Ala-Karvia

 

 

 

 

106 §            KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

                                           

 

Ehdotus:                            Kokous todetaan laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

 

Päätös:                             

 

 

 

 

 

107 §            PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA

 

 

Ehdotus:                            Pöytäkirjan tarkastajiksi valitaan tarkastusvuorossa olevat Kari Jokisalo ja Olli Seppälä.

                     

 

Päätös:                             

 

 


 

108 §            TIEDOKSI SAATETTAVAT ASIAT

 

Ehdotus:                            Kunnanhallitus merkitsee tiedokseen seuraavat ilmoitusasiat:

 

-          Satakunnan sairaanhoitopiiri, sosiaalimiehen selvitys vuodelta 2012

-          Satakunnan työllisyyskatsaus 2/2013

-          Kankaanpään kaupunki, kansallisen veteraanipäivän juhla 27.4.2013

-          Valtioneuvosto, tiedote 135/2013

-          Verohallinto, maksatuserittely maaliskuu 2013

-          Aluehallintovirasto, esitykset 6.12.2013 myönnettävistä kunniamerkeistä

-          Kankaanpään kaupunki, yhteistoiminta-alueen palvelut 2013

-          Kankaanpään kaupunki, tilaajajohtajan tehtävien hoito

-          Kiinteistönluovutusilmoitus

o       Kauppila, Lehtisaari

o       Jämijärvi, Pikkuneva

 

 

Päätös:                             

 

                                           

 


 

109 §            PÖYTÄKIRJOJEN TIETOON SAATTAMINEN

 

 

Ehdotus:                            Kunnanhallitus merkitsee tietoonsa saatetuiksi seuraavat pöytäkirjat:

                                                                       

Satakuntaliitto, kunnallisjohtajakokous                      27.2.2013

Perusturvalautakunta                                                   19.3.2013

Sivistyslautakunta                                                        20.3.2013

                                            Tarkastuslautakunta                                                     3.4.2013

                                           

Päätös:                             

 

 

 

 


 

110 §            PERUSTURVALAUTAKUNNAN TOIMINTAKERTOMUS 2012

 

Perusturvalautakunta on kokouksessaan 19.3.2013 § 21 käsitellyt perusturvalautakunnan toimintakertomusta v. 2012. Liite nro 110.1.

Perusturvalautakunta on samalla päättänyt saattaa toimintakertomuksen myös osakaskuntien kunnanhallituksille ja valtuustoille tiedoksi.

 

Ehdotus:                            Kunnanhallitus merkitsee perusturvalautakunnan toimintakertomuksen 2012 tiedokseen ja saattaa sen edelleen tiedoksi valtuustolle.

 

Päätös:


 

 

 

 

111 §            KUNNANHALLITUKSEN PUHEENJOHTAJAN PÄÄTÖKSET 1.1.-31.3.2013

 

 

Kunnanhallituksen kokouksessa on nähtävillä kunnanhallituksen puheenjohtajan päätökset ajalla 1.1.-31.3.2013.

 

Ehdotus:                            Kunnanhallitus merkitsee kunnanhallituksen puheenjohtajan päätökset tiedokseen.

 

Päätös:

 

 

 


 

112 §            VIRANHALTIJAPÄÄTÖKSET 1.1.-31.3.2013

 

 

Kunnanhallituksen kokouksessa on nähtävillä kunnanjohtajan ja kanslistin viranhaltijapäätökset 1.1.-31.3.2013.

 

Ehdotus:                            Kunnanhallitus merkitsee viranhaltijapäätökset tiedokseen.

 

Päätös:       


 

 

 

 

113 §            TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1.-28.2.2013

 

Esityslistan liitteenä on talousarvion toteutuminen ajalla 1.1.-28.2.2013. Liite nro 113.1.

 

”Tasaisella vauhdilla” toteuman tulisi olla 16,67 %.

 

Vertailutietona on tuloslaskelma ja rahoituslaskelma samalta ajalta edelliseltä vuodelta.

 

Ehdotus:                            Kunnanhallitus merkitsee talouden toteutumisen tiedokseen.

 

Päätös:                             


 

 

 

 

                                            Sivistyslautakunta             32 §              20.3.2013

 

114 §            JÄMIJÄRVEN KUNNAN PERUSKOULUJEN TARPEETTOMIKSI JÄÄVIEN LUOKANOPETTAJAN VIRKOJEN LAKKAUTTAMINEN 1.8.2013 LUKIEN

 

 

Jämijärven kunnanvaltuusto on lakkauttanut kokouksessaan 17.12.2012 /78 § Palokosken, Suurimaan ja Tykköön koulut 1.8.2013 lukien.

 

Jämijärven peruskoulun virat ovat kuntakohtaisia virkoja. Luokanopettajan virat n:o 0021 ja n:o 0022 ovat olleet sijoitettuna Palokosken koululle, virat n:o 0031 ja n:o 0032 ovat olleet sijoitettuna Suurimaan koululle ja virat n:o 0041 ja n:o 0042 Tykköön koululle. Nämä virat jäävät tarpeettomiksi 1.8.2013 lukien.

 

Tämän jälkeen ainoaksi kouluksi jää Jämijärven keskuskoulu, siellä ovat sijoitettuna luokanopettajan virat n:o 0001, n:o 0002, n:o 0003, n:o 0004, n:o 0005 ja n:o 0006. Nämä virat jäävät käyttöön edelleen.

 

Ehdotus:                            Sivistyslautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle lakkauttaa tarpeettomiksi käyneet luokanopettajan virat n:o 0021, n:o 0022, n:o 0031, n:o 0032,

n:o 0041 ja n:o 0042 1.8.2013 lukien.

 

Päätös:                              Sivistyslautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

-----

 

KH 114 §

 

Ehdotus:                            Kunnanhallitus hyväksyy sivistyslautakunnan esityksen ja esittää sen edelleen valtuustolle hyväksyttäväksi.

 

Päätös:


 

 

 

 

115 §            TYÖTERVEYSHUOLLON PALAUTE VUODELTA 2012

 

Kunnanhallitukselle esitellään työterveyshuollon palaute vuodelta 2012.

 

Vuodelta 2012 olevat tiedot eivät ole vertailukelpoisia edellisiin vuosiin nähden johtuen siitä, että nyt on tilastoitu muutkin poissaolot kuin työterveyshuollon kautta tulevat.

 

Ehdotus:                            Kunnanhallitus keskustelee saadun informaation pohjalta.

 

Päätös:

 

 

 


 

116 §            ERÄITÄ POSAN PALVELUJEN TOTEUTUMISTIETOJA ALKUVUODESTA

 

Liitteenä PoSan suoritteiden toteumatietoja tammi-helmikuulta: yhdistelmä lääkäriajanvaraus / päivystys / sairaanhoitajavastaanotoista, toisena vuodeosastojen käytöstä sekä vielä kolmantena liitteenä keskussairaalan päivystyksen käyttö tammi-maaliskuulta.

Pomarkun mukaantulo lisäsi hoitovuorokausia kokonaisuutena ”vain” 8,8 %. Liite nro 116.1.

 

Ehdotus:                            Kunnanhallitus merkitsee PoSan palvelujen toteumatietoja tammi-helmikuulta 2013 tiedokseen.

 

Päätös:


 

 

 

 

117 §            NUORISOTAKUUN TOTEUTUMINEN JÄMIJÄRVELLÄ

 

Kunnanvaltuuston kokouksessa 4.3.2013 § 29 valtuutettu Pentti Mäkelä tiedusteli miten Jämijärven kunta on valmistautunut hallitusohjelmassa olevaan nuorisotakuuseen.

Asia saatettiin kunnanhallituksen valmisteltavaksi. Liitteeseen on koottu toimenpiteitä, joita on tehty tai ollaan tekemässä. Lisäksi liitteessä on tietoa nuorisotakuusta koulutusaineiston ja TEM:n kirjeen muodossa. Liite nro 117.1.

 

Ehdotus:                            Kunnanhallitus merkitsee nuorisotakuun toteuttamisen tiedokseen Jämijärven kunnan osalta ja saattaa sen edelleen tiedoksi valtuustolle.

 

Päätös:

 

 

 


 

118 §            TEEMA-ASIAT / KUNNAN OMISTAMAT TALOYHTIÖT

 

Isännöitsijä Jarmo Hoikkala tulee kunnanhallituksen kokoukseen kertomaan kunnan omistamien taloyhtiöiden asukas- ja taloustilanteesta.

 

Ehdotus:                            Kunnanhallitus keskustelee saadun informaation pohjalta.

 

Päätös:

 

 

 


 

119 §            JÄMIN RULLASUKSIRATA-HANKE

 

Kunnanhallituksen edellisessä kokouksessa oli keskusteltavissa asioissa pitkään vireillä ollut Jämin rullasuksirata-hanke.

 

Hanke vahvistaa Jämin asemaa yhtenä Suomen tärkeimmistä valmennuskeskuksista. Hankkeella tuetaan myös alueen yritystoimintaa lisääntyvien leiritysten muodossa. Asia on esitelty Metsähallituksen edustajalle ja varuskunnan johdolle ja heillä ei ole ollut huomautettavaa hankkeeseen.

 

Hankkeen kokonaiskustannusarvio on 100 000 euroa, josta kunnan osuus 30 000 euroa.

 

Hankesuunnitelma on liitteenä nro 119.1.

 

Ehdotus:                            Kunnanhallitus päättää toteuttaa Jämin rullasuksirata-hankkeen oheisen liitteen mukaisesti. Kunnan rahoitusosuus 30 000 osoitetaan investointisuunnitelmassa olleesta kunnanhallitukselle varatusta määrärahasta.

 

Päätös:
 

 

 

 

 

120 §            SELONTEOT KÄYDYISTÄ KOULUTUKSISTA, NEUVOTTELUISTA JA

                      TILAISUUKSISTA

 

 

 


 

121 §            JÄMIN MARKKINOINTIHANKE

 

Jämin alueen toimijoiden kesken oli tavoitteena markkinointiyhtiön perustaminen vuoden 2012 aikana Pohjolan Mylly Oy:n laatimien selvitysten pohjalta.

 

Asian jatkovalmistelun yhteydessä päädyttiin kuitenkin malliin, jolla ”harjoitellaan” markkinointiyhteistyötä hankepohjalta ja vasta sen jälkeen päätetään yhteistyön jatkomallista.

 

Pohjois-Satakunnan Kehittämiskeskus Oy hallinnoi vuosina

2013-2014 toteutettavaa Jämin yhteistyömarkkinointihanketta.

 

Hankkeen budjetti on 120 000 euroa ja rahoitus koostuu seuraavasti:

- Yritykset     40 000 €

- Leader       40 000 €

- Kunnat        40 000 €

 

Hankesuunnitelma on liitteenä nro 121.1.

 

Kankaanpään kaupunginhallitus on kokouksessaan 8.4.2013 päättänyt osallistua kuntarahoitukseen 7 500 eurolla/ vuosi eli yhteensä 15 000 eurolla. Jämijärven kunnan osuudeksi jää näin ollen 25 000 euroa.

 

Ehdotus:                            Kunnanhallitus päättää osallistua Jämin yhteismarkkinointihankkeeseen 12 500 eurolla/ vuosi eli yhteensä 25 000 eurolla.

 

Päätös: