In English
China

PULS ja VPK juhlivat

Kirjoitettu lokakuu 09, 2017
Kirsi Virtanen

Sain eilen sunnuntaina kunnian osallistua Jämijärven VPK:n arvokkaaseen 80-vuotisjuhlaan. Seurasin arvostuksesta hiljaisena palvelusvuosimerkkien ja ansiomerkkien jakoa. Palvelusvuosimerkkejä jaettiin alkaen 5 vuoden palvelussuhteesta 50 vuoden palvelussuhteeseen ja ei voinut kuin haltioituneena miettiä, miten nuorena teistä moni on polkunsa pelastustyön vapaaehtoisena aloittanut. Kiitos jokaiselle ja onnea kaikille huomionosoitusten saajille.

Suomen pinta-alasta suurimman osan pelastustehtävät järjestyvät vapaaehtoisten ihmisten voimin. Teidän työnne on elintärkeää koko Suomen turvallisuuden kannalta. Miten muuten voitaisiin tavoittaa erilaisissa hätätilanteissa olevat jopa muutamissa minuuteissa.

Minulla on etuoikeus seurata tavallaan hyvin läheltä työtänne, koska pienessä ja lennokkaassa kunnassa kunnanvirasto ja paloasema ovat samassa talossa. Katseeni siirtyy tietokoneen ruudulta usein illalla ulos, kun meneillään on asiastaan innostuneiden lasten ja nuorten harjoitukset. Lasten ja nuorten parissa tehtävä VPK-työ on yhteiskunnalle äärimmäisen tärkeää: Harrastustoiminnan kautta lapsista ja nuorista kasvaa aikuisia, jotka osaavat toimia ja ohjeistaa myös muita toimimaan erilaisissa häiriötilanteissa. Ihmisiä, joilla on monenlaiset taidot tehdä yhteistyötä erilaisissa tilanteissa ja jotka antavat rahassa mittaamattoman panoksen yhteisöilleen.

Haluan kiittää lapsia ja nuoria, jotka olette valinneet harrastukseksi VPK-toiminnan. Olette tehneet meille jokaiselle suomalaiselle äärimmäisen arvokkaan valinnan. Sitä ei teille ehkä osata tai huomata VPK:n ulkopuolelta sanoa. Kiitos jokaiselle Jämijärven VPK:n lapselle ja nuorelle kaikilta meiltä Jämijärvellä.

Minun viikonloppuni oli juhlava PULS ry:n ja Jämijärven VPK:n syntymäpäivien ansiosta. Kiitos, että sain olla niissä osallisena. Te kaksi ja myös kaikki muut kunnassamme toimivat vapaaehtoisjärjestöt olette kunnan tärkeitä kumppaneita kuntayhteisössä huolehtimassa alueellamme mm. monipuolisesti hyvinvoinnista, terveyden edistämisestä, turvallisuudesta ja pelastamisesta. Te olette myös niitä, jotka suuresti ylläpidätte ja kehitätte Jämijärveä toisistamme huolta pitävänä yhteisönä. Te rakennatte yhteishenkeä ja hyvää fiilistä siitä, että saa asua pikkiriikkisessä maaseutuyhteisössä. Se on tämän päivän kummallisessa maailmantilanteessa valtavan suuri arvo.

Toteutus JJ-Net Group Oy